Energiavihjeitä
Perhosvaikutus
On olemassa perhosefektiksi kutsuttu teoria, jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä energiamerkintämme kanssa. Nimitys johtuu siitä ajatuksesta, että yhden perhosen siivenlyönnit voisivat muuttaa sään toiseksi toisella puolen maapalloa muutamaa viikkoa myöhemmin.* Jos kaikki teemme voitavamme, pienet teot tulevat johtamaan johonkin suureen.
Energy Saverilla haluamme mielellämme kantaa oman kortemme kekoon vähentääksemme energiankulutusta. Perhosvaikutuksemme on osa jotain paljon suurempaa. Nämä ovat parhaat energiansäästövihjeemme:
- Laita lattioihin eristys. Eristyslevyn ansiosta lämpö heijastuu ylöspäin ja on hyödyksi, sen sijaan että se häviäisi alaspäin ja sivuille silkkana lämpöhäviönä. Eristyslevyjemme avulla pystyt säästämään energiaa jopa 30 % verrattuna perinteiseen eristämättömään järjestelmään.
- Tiivistä ikkunat ja ovet. Tavallisessa 70-luvulla rakennetussa talossa ikkunoiden osuus lämpöhäviöistä on liki neljännes. Vaihda huonokuntoiset ikkunat energiaikkunoihin. Tai laita ns. eristysruutu tai kolmas ruutu sen kaksoisikkunan sisäpuolelle, joka sinulla jo on.
- Laske lämpötilaa. Lattialämmityksen avulla on lämmönjakaantuminen hyvä ja lämpö tasainen, niin että voit aivan hyvin laskea lämpötilaa. Yhden asteen vähennys säästää 5 prosenttia lämmityskustannuksistasi.
- Aseta alhaisempi yölämpö. Nukut tasaisemmin ja rauhallisemmin, jos makuuhuoneessa on 2-3 astetta viileämpää kuin muualla asunnossa. Våra Termostaateillame lämmön laskeminen yöksi käy helposti energiansäästöohjelman ansiosta.
- Laske lämpöä kun kukaan ei ole kotona. Kun matkustat pois, lämpötilaksi riittää usein 15ºC. On olemassa sekä pakkassuojausohjelma että mahdollisuus asettaa aivan omat lämpötilaohjelmat termostaattiin EB-Therm 350.
- Sammuta lamput tyhjistä huoneista. Asenna ilmaisimet sisä- ja ulkovalaistukseen .
- Käytä matalaenergialamppuja. Ne ovat 5 kertaa tehokkaampia kuin hehkulamput ja kestävät monta kertaa pitempään. Jokainen lamppu voi säästää lähes 30 kiloa hiilidioksidia elinaikanaan, ja se merkitsee 4:50 kruunun (= 0.5 euron) säästöä energiakustannuksissa tuona aikana. Jos kaikki ruotsalaiset vaihtaisivat matalaenergialamppuihin, se merkitsisi itse asiassa yhtä kokonaista ydinvoimalaa vastaavaa säästöä.
- Sammuta valmiustilassa olevat laitteet. <!-- @page { margin: 0.79in } P { margin-bottom: 0.08in } -->Nämä voivat vastata noin 10 % kodin sähkönkulutuksesta ja merkitä 35 kiloa hiilidioksidia vuodessa. Tämä koskee kaikkia laitteita, joihin on kaukosäädin, mutta myös lamppuja, joihin on pistorasiassa olevat muuntajat (ne vievät yhtä paljon virtaa kuin lamppu, vaikka se olisikin sammutettu). Vaikuttaako työläältä kiertää sammuttelemassa kaikkia laitteita? Kytke kaikki sähköjohdot yhteen jakajaan, jossa on katkaisin, niin yksi napinpainallus riittää sammuttamiseen.
- Täysi tiski- ja pesukone ja alhainen lämpötila merkitsevät vähäisempää energiankulutusta. Puhdasta tulee kuitenkin, kun käyttää tehokasta pesuainetta.
- Sulata pakastin ainakin pari kertaa vuodessa. Jää on turha energiavaras, joka sitä paitsi vie tilaa!
- Käytä vedenkeitintä, kun keitä vettä ruoanvalmistamista varten. Vedenkeitin käyttää kolmanneksen vähemmän energiaa kuin lieden levy.
*Meteorologi Edward Lorenz esitteli paljonpuhutun teoriansa 70-luvulla, ja todisti sen yksinkertaisilla yhtälöillä. Kyse on aivan yksinkertaisesti siitä, että vähäinen ero kahden ilmakehässä olevan tilan välillä kasvaa aina aikaa myöten. Äärettömän pieni vaikutus yhdessä kohtaa voi aiheuttaa suuria ja ennakoimattomia vaikutuksia jossain muualla.